tiistai 17. huhtikuuta 2012

Studiosessiot 13.-16.4


Moi sulle siellä jossain! Kiva kun eksyit lukemaan, varoituksen sanana tosin että tämä postaus ainakin sisältää paljon monelle varmasti melko tylsää jargonia äänittämisestä.. Mut kyllähän sä jaksat lukea, tottakai!

Ollaan päästy eteenpäin, muutaman mutkan kautta tosin mutta nehän ne tekee tästä hommasta niin jännittävää!

Mentiin Juhanin kanssa perjantaina illasta Studio Avariaan tarkoituksena pistää rummut kasaan ja ihmetellä saundit kuntoon. Kuten aika pian ilmeni, perjantai 13. päivä ei näemmä ollut paras päivä aloittaa sessio, yksi suhteellisen olennainen osa rumpuäänityksiä varten näet puuttui..

Rumpali loisti poissaolollaan ja aiheutti kylmän hien muodostumista kovalla tahdilla. Lyömäsoitintaiteilija ei koskaan saapunut paikalle joten piti nopeasti kehittää plan B, joka lopulta käsitti akkarien äänitysten aloittamisen.

Minä sekä koulun Martinin teräskielinen (malli taisi olla GPCPA4, jos en ihan väärin muista) isoon soittotilaan ja sopivaa mikitystä ihmettelemään, siis.

Lopullinen mikitys koostui kolmesta mikistä. Lähimikkinä toimi AKG 414ULS, noin 50cm kitaran 12. nauhan kohdalta viistosti kitaran koppaan osoittaen. Tilamikkeinä päädyttiin Mid/Side -tekniikkaan, mikkeinä tässä Roden K2 keskimikkinä ja Neumannin U87 kasikuviossa sidemikkinä. Sama M/S-mikitys toimi myös yhtenä rumputiloista myöhemmin. (Kyllä, lopulta saatiin rummutkin nauhalle mutta siitä myöhemmin.) 

Mid/siden säätelyä.
Great Riverin etarin läpi vedettiin akkarin lähimikki sekä virvelin ylämikki


Akkarit meni nätisti ja Martin saundas isolta! Laatupelin tunnisti myös siitä että kitaran vire tarkastettiin 2 kertaa, molempien äänityspäivien aamuina ja sen jälkeen siihen ei tarvinnut kummemmin koskea. Koska rumpalista ei ollut tietoa, päätettiin sitten tehdä peliliike ja tiputtaa “rymistelybiisi” pois kokonaan. Sunnuntaiaamuna muutamassa tunnissa sitten tein toisen akkaribiisin vanhan jo valmiin lisäksi.  Se tuli suhteellisen kivuttomasti aamukahvia juodessa, kerran näinkin!

Kun molempien biisien akustiset oli nauhalla alettiin miettiä että olisihan se loistavaa saada rummutkin näihin. Samaan aikaan Studio Avarian toisessa tarkkaamossa oli metallipumppu Hypothesis (tiukkaa settiä, tsekidaut!) ja poppoon kitaristi Juuso tiedettiin myös osaavaksi rumpaliksi. Kainosti kysyttiin, ja Juuso biisit kuultuaan suostui lähtemään mukaan. Pari kertaa kuunneltiin biisejä läpi, mietittiin mitä niihin voisi soittaa ja ei muuta kuin mies kioskin taakse ja nauha pyörimään! Muutaman totutteluoton jälkeen Juuso alkoikin groovaata kuin hirvi! Tiskin takana alkoi nopeasti jalka vipattaa ja lopulliset otot olivatkin parempia kuin mitä allekirjoittanut oli uskaltanut toivoakaan viikonlopulta!

Rumpusetup koostui koulun sekalaisista rummuista, lähinnä keräiltiin studion lattialta löytyneet pöntöt läjään ja tsekattiin mitkä toimii parhaiten. Lopullinen setti taisi koostua Premierin virvelistä ja basarista sekä jostain toisen setin lattiatomista, oiskohan sekin ollut Premier? Punainen se ainakin oli! Paikallisen Aava-bändin rumpali Aksu suuressa jaloudessaan tarjoutui lainaamaan peltejään, joten saatiin käyttöön laadukkaat ride, crash ja haikka. Setti oli pieni, mutta sepä juuri tekee sitä isosaundisen!

Tämän jälkeen virittämistä sekä turhien resonanssien demppaamista ja voitiinkin siirtyä mikkien valitsemiseen.

Aloitettiin virvelistä. Sennheiser 421, Shure 57 ja AKG 451 yläkalvolle ja ihmettelemään. Kauaa ei tarvinut ihmetellä, 421 ei toiminut sitten ollenkaan, ja 451 pesi viisseiskan 6-0. Kiva yläpää, alamikiksi “alennettu” 57 taitaa miksauksessa jäädä tarpeettomaksi. Basarissa 421 sensijaan otti revanssin, ja oli ehdottomasti paras. Myös lattiatomi (ainoa tomi muuten, vähemmän on enemmän!) saatiin parhaiten talteen 421:llä. Overheadeina kokeiltiin pienikalvoisia konkkia, Shuren SM81 vastaan AKG 451. AKG 451 voitti tässäkin, todella kiva yläpää! Mukavan kirkas mutta ei lainkaan riipivä. Erilaisia tekniikoita kokeiltiin, joista ORTF oli lopulta paras. Virveli ei tullut liikaa, ja stereokuva oli mukavan leveä. Tilamikkejä laitettiin reilusti, koska haluttiin orgaaninen ja “hengittävä” rumpusoundi. Sama M/S mikitys kuin akkariakin äänitettäessä pysyi paikallaan, ja sai vielä kaverikseen 414:n pallokuviossa monoambienssina sekä T-bonen RM700:set Blumleinkuviossa.

Oman lisänsä studioröytämiseen toivat ongelmat kapuloiden kanssa. Juuso soitti niillä mitä studion nurkista löytyi, ja kun kapuloiden katkettua oli jäljellä lähinnä ohuita Milleniumeja, jotka oli jo kerran teipillä laitettu kuosiin päätti Juhani huutaa apua tuolla sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa. Ei aikaakaan, kun koulun studiomestari Teemu tuli kädestä pitäen tuomaan köyhille poppareille ehjät, bränikät kapulat! Jee!

Avarian ison soittotilan yksi hyvistä puolista on sen loistava akustiikan muunneltavuus. Seinillä olevat paneelit voi laittaa kiinni jolloin niiden kova pinta heijastaa ääntä, tai avata jolloin paneeleista tulee ääntä absorboivia. (Onko tuo edes sana? No you know what I mean, ne niiku imee niitä heijastuksia sillee..) Ero oli varsinkin tilamikeissä erittäin iso, ja rumpuja äänitettäessä pidettiin kaikki paneelit kiinni, jotta saatiin mahdollisimman elävä tilasaundi. Niin rumpuja kuin akustistakin äänitettäessä soittimet ympäröitiin goboilla etuheijasteiden ehkaisemiseksi. Näin saatiin lähimikkeihin kuivaa soundia ja tilamikkeihin elävempää ääntä. Toimii!

Juuso tuli, näki, ja soitti
Virittämisen ihmettelyä. Melkoista salatiedettä!
Avarian iso tarkkis. "Iso hiiri" oli lopulta aika kiva!



Blumlein 
421 oli noin 15cm ulkona basarista, joten jouduttiin vähän sitä eristämään vuotojen ehkäisemiseksi    
Virpan ylämikkiä lukuunottamatta mentiin narulle Focusriten ja Presonuksen etarien läpi
Patchbay 
Loppujen lopuksi viikonlopusta jäi todella hyvä fiilis! Kaikki soundit ovat jo nyt suhteellisen valmiin kuuloisia, ei tarvi miksatessa keksiä pyörää uudelleen. Asiaa toki helpottaa se, että tässä ei olla vetämässä deathmetalia tempoon 240bpm vaan leppoista poppia.
Viikonloppuna opittiin myös hurjasti äänittämisen monista puolista. Allekirjoittanut jopa huomasi pääsevänsä pikkuhiljaa sisälle Pro Toolsiin, ehkä se ei olekaan paholaisen tekele..

Seuraavaksi vuorossa on bassojen, sähkökitaroiden, viulujen sekä laulujen äänitykset. Ensin noille kaikille pitää tosin kirjoittaa soitto-osuudet.. Mihinkäs se hätä tässä!

Kaikenkaikkiaan meillä on projektista todella hyvä fiilis ja kunhan saadaan kaikki tehtyä ajoissa, lopputulos on varmasti toimivaa settiä! Myöhemmin saatan laitella tänne videoita äänityksistä, nyt mennään vielä kuvilla.

Kiitos mielenkiinnosta!

-Kalle

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sanoittamisen sietämätön vaikeus

Zdravstvuj tovariŝ! Olet syystä tai toisesta saapunut Siberiateaches-yhtyeen blogiin, kiitoksia vaivannäöstä!

Siberiateaches on Virroilla, tuolla Suomen eittämättä idyllisimmässä kaupungissa, perustettu poprock-yhtye. Tampereen ammattikorkean Virtain yksikössä Digitaalista ääntä ja kaupallista musiikkia opiskelevat Juhani ja Kalle perustivat bändin koulun projektia varten, mutta melko pian huomattiin että hommahan alkaa toimia joten jatkoa seuraa varmasti koulutyön jälkeenkin. Kitaroista ja tällä hetkellä bassoista huolehtii Kalle, lauluista Juhani ja rumpuihin saatiin Alavuden oma lahja lyömäsoittimille, Matti! 

Tässä blogissa voitte seurata proggiksen edistymistä, jota tällä hetkellä puskee eteenpäin pienoinen kiirus, 2 kappaletta täytyisi kevään lopulla olla tehtynä, äänitettynä, miksattuna ja masteroituna. Noh, onneksi sitä paineen alla toimii tehokkaammin..

Tällä hetkellä ollaan lyöty lukkoon kaksi kappaletta, jotka kantavat uskomattoman mielikuvituksettomia työnimiä "rymistely" ja "akkari". (Jätkät hei, ei näin..)
Molemmista meikäläinen nauhotteli esituotanto-demoversiot kämpillä ja nyt tänään aloiteltiin laulujen duunaaminen Juhanin kanssa.

Työkaluja. Mikkipiuha oikeaoppisesti solmussa tuolinjalan ympärillä..

Päivän aikana ihmeteltiin sanoittamisen ihmeellistä maailmaa. Kuusi tuntia kiivasta kynän suhinaa, 3500 toistokertaa samaa biisiä ja saldona narulla yksi bridge. Loistavaa, tätä vauhtia nämä 2 biisiä saadaan valmiiksi tammikuussa 2013.. ..Toisaalta, ennemmin yksi hittibridge kuin biisillinen dadaa, kai?

Juhanin laulusoppi
Demolaulujen prosessointia.. Keep it simple stupid :)

Huolimatta kiireestä, on fiilis projektista positiivinen! Kaikki mitä tähän mennessä on saatu aikaiseksi on toiminut hyvin, joten eiköhän tämä tästä. Kun laulumelodiat ja sanoitukset on saatu tehtyä, on vuorossa siirtyminen studioon nauhottamaan lopullisia vetoja. 

Palaillaan!

-Kalle